Kansalliskirjallisuuden tehtävä

On vastuutonta, jos vallitsevassa yhteiskunnallisessa tilanteessa kaunokirjailija kirjoittaa muutenkin syrjäänvetäytyvän henkilön tunteista lokakuisessa puistossa.

Valtion tutkimuslaitoksen ja Pertti Salolaisen mukaan hätä on todellinen. On vastuutonta jättää ottamatta kantaa todelliseen hätään Suomen valtiossa.

Vastuunamme olkoon ottaa pureskeltavaksemme ne pähkinät, mitä media ja poliittiset puolueet haastavasti heittävät eteemme. Käyköön kansa palkitun runoelmamme ja romaanisarjamme myötä kollektiiviseen terapiaan ja itsetutkisteluun. Näin se muistaa mitä tosiasiassa on, ja eheytyy jälleen suomenkansaksi.

Eikä se enää vihastu maahanmuuttajaan, vaan rehdin isännän tavoin osoittaa hänelle paikan tiluksillaan.

pöytä

Ihmisellä voi olla suurempi pöytä kuin hänen ajatuksensa.

Tämä todistaa, että on olemassa vielä toivo ja todiste,
Että jotakin päätyy myös paperille.

Mikäli ajatus ylittää pöydän
On toivo mennyttä

Sillä hetkellä muuttuu ajatus toiminnaksi

armeija ryömii maastossa päin vihollista
Käskystä

Ajatuksen on kaapannut

Joku pöytää suurempi
Joku joka on ajatusta suurempi
Joku jota ei saa ajatella

Sillä silloin se ylittää pöydän ja painaa vasten lattiaa
Ja antaa todistuksen
miekkansa kärjestä

Risti sun rintaas
Miekka mun tuppeen

rikkitaide

vahingontekijä iski keskiviikon ja torstain välisenä yönä Lapinlahden Linnansalmen ja Asematien risteyksen liikenneympyrässä olevaan taideteokseen. Taideteosta ympäröivät kahdeksan valonheitintä oli potkittu hajalle. Varsinaista taideteosta ei oltu hajotettu. Ilmeisesti sama tekijä oli potkinut myös risteyksessä olevan liikennemerkin mutkalle. Poliisi päätteli jäljistä, että tekijä oli liikkeellä jalan . 

   

Lehmäparat. Hävettää olla lahtelainen. Voin vain kuvitella jos Lahdessa olisi hiekkalinna Lappeenrannan tapaan. Hakatkaa ääliöamikset toisenne! Lahtelaiset sitten osaavat ylläpitää juntti-mainettaan hajottamalla taideteoksia. Hävettää koko Lahden puolesta. Näille idiooteille lehmienrikkojille pitäisi kyl antaa oikee kunnolla isän/äidin kädestä. Koska nähtävästi oma vätysvanhemmat eivät sitä ole tehneet.  Miksi sinä vastuuton äiti et huolehti, että nuoresi on vuoteessa klo 4.30 eikä kaasuttele mopollaan häiriten muita. Päivi.

Minulla on ikävä ehkäpä hieman pelottava tarina. Rakensin pojan kanssa lumiveistoksen perjantaina. Lumiveistos esitti eksynyttä marjastajaa, jonka vierellä oli koira, joka vielä jotenkin tottelee. Pojan mielestä koira muistutti enemmän lammasta. Marjastaja oli hyvin perinteinen porkkananenineen ja suurine mahoineen. Suunnittelimme seuraavalle päivälle vielä viestoksen viimeistelyä, mutta ruukunvalajat eivät nuku koskaan. Seuraavana päivänä veistos oli hajotettu. Ruukunvalajat olivat ilmeisesti saaneet vihiä tapahtuneesta eivätkä halunneet minun osallistuvan kilpailuun. Valitettavasti emme ehtineet ottaa veistoksesta kuvia, mutta aioimme yrittää uudelleen.

Telepaattinen runo

...Albert Einstein kutsui nuoren Wolfin luokseen. Messing hämmästelee yhä näkemäänsä kirjapaljoutta: "- Niitä oli kaikkialla, eteisestä alkaen." Einsteinen työhuoneessa hänet esiteltiin Sigmund Freudille, joka kerran lausahti, että jos hän voisi elää elämänsä uudelleen, hän omistaisi sen parapsykologialle. Freud oli niin kiinnostunut Messingin kysyistä, että hän päätti tehdä muutaman kokeen.

" Muistan vielä nytkin Freudin ajatteleman käskyn", Messing kertoo. "Mene kylpyhuoneen kaapille ja ota pinsetit. Palaa Einsteinin luokse ja vedä hänen tuuheista viiksistään kolme karvaa."

Pinsetit löydettyään Messing asteli varovasti suhteellisuusteorian keksijän luo ja selitti anteeksi pyytäen, mitä Freud oli tahtonut. Einstein hymyili ja käänsi Messingille poskensa. Myös Freud luultavasti hymyili, sillä Messing noudatti hänen käskyjään viimeistä piirtoa myöten...

kirjallisuuskeskustelua

Kuvittelisi, ettei ole kovinkaan väliä millaiselle paperille kirjoittaa. Lause kuin lause. Nykyisin koettavat väittää, että paperilaadulla on väliä vapauden suhteen. Miksi nimenomaan paperin laatu ja muoto on se, mikä ylittää vapauden kynnyksen. 

Väitettyä: Paperinlaatu vaikuttaa lauseiden totuusarvoihin.

Raportti yksityiselämästä

Istuin aamukahvipöydässä hammaslääkärineitosen kanssa puhellen kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä hän vajoaa hiljaisuuteen, yksityinen ajatus katkaisee hänen puheensa, otsa rypistyy ja olemus menee kyyryyn. Hän on hivenen hämillään ja esittää puolituohtuneena kysymyksen: Osaatko muuten sanoa, miksi nykyään taiteessa on lakattu kuvaamasta sitä mikä näkyy sellaisenaan ja on alettu kuvaamaan jotakin taitelijan sisäistä?

Mitä tämä on? Miten joku julkeaa kysyä tällaista? Olen niin hämmentynyt, etten osaa oikein vastata. Takeltelen epämääräisesti jotakin, että kuvan asema on muuttunut. Historialliset seikat, kuten valokuvaus ja kuvien määrä ovat muuttaneet kuvan tekotapoja samoin kuin muotokuvauksen ja maisemankuvauksen inflaatio... Roskaa! Häpeällistä!

Hänen kysymykseensä sisältää myös lisäyksen: Huvittava kuvitella, että miten joku venäläinen mummo jostakin peräkorvesta voi tajuta ylipäätänsä mitään nykytaiteesta ja miten hän reagoi siihen.

Hänen oireellinen kysymyksensä. Miksei hän kysynyt minulta: En ymmärrä lainkaan nykytaidetta. AUTA MINUA!

Selitykseni eivät häntä auttaneet. Hän jäi orvoksi asiansa kanssa. Minun olisi pitänyt paljastaa hänelle, että hän kysyy koska ei itse ymmärrä. Olin raukka ja johdin häntä harhaan kuin Othellon vänrikki. Jos olisin tehnyt oikean kysymyksen, olisimme päässeet pitkälle.

Tämä kaikki puheeni oli lopulta vain itsepetosta, jolla pönkitin asemaani kahvipöydässä. Kuinka viheliäistä ja saastaista!

Runous! Sen täytyy olla herkkänä tällaisten arkipäiväisissä tilanteissa, joissa mieli pyrkii kaotisoitumaan liiallisista ärsykkeistä.

Hesarissa Jaakko Hintikka valitti, ettei ymmärrä oikein nykymaailmaa. Sen ennustettavuus on kadonnut. Miten surullista, sillä olen luottanut häneen. Kuinka meidän nyt käy.

PS. Muutimme puheenaihetta. Jatkoimme puhumaan hampaastani, joka oli aamulla korjattu vanhan paikan tipahduksen vuoksi. Puhuimme Suomalaisen hammasterveydenhuollon tilasta. Terveydenhuollon järjestelyistä ja ongelmista, kuten esim, lääkäreiden rekrytoinneista ja koulutusrakenteesta yms. Vertailimme hintoja ja kuinka ne muodostuvat. Näin puhuimme.

Mutta yksi puhe jäi kesken ja sen ohella kaikki jäi puuttumaan.

todellisuuden realisaatio

Juttelin erään Venäläisen taitelijan kanssa hänen kellarissaan. Seinien varsille oli ripoteltu erilaisia teoksia, keskeneräisiä ja valmiita. Ympärillä oli kuten työhuoneessa kuuluu, sälää. Se oli viihtyisä, hyvässä ojennuksessa oleva työhuone.

Hän puhui todellisuuden realisaatiosta. Putosin kärryiltä.

Siellä, Neuvostoliitossa, kun hän oli opiskelija oli kiellettyä maalata Anna Ahmatovaa. Opiskeluaika oli vapaata. Sai maalata ja kokeilla. Näin oli Krimillä. Jossakin vaiheessa tilanne muuttui. Tuli uudet henkilöt ja uusi paikka. Taulut katosivat. Jäljelle ei jäänyt juuri mitään entisistä töistä.

Sitten kun oli diplomityön vuoro, paikalle tuli opettaja ja poliittinen opettaja. Poliittinen opettaja sanoi: Pyyhi hänet(Ahmatova) ylitse. Ei ole hyväksi maalata häntä. Sinun urallesi voi tulla esteitä, yllättäviä vaikeuksia. Et voi maalata häntä.

Iltaisin, kun virka oli heitetty, kiersi kädestä käteen Buddhalaiset kirjaset. Joogat ja muu henkisyys. Se oli ihmeellinen maailma ja siellä vallitsi hyvä energia. Se oli hyvin yleistä ja innostavaa. Puhdas henkisyys. Siellä kävivät kaikki. Sitä harrastivat opettajat ja oppilaat, mutta se ei ollut laitos. Se oli vapaata.

Hän tapasi monia, jotka ovat saavuttaveet todellisuuden realisaation.

En ole varma mikä se voisi olla se Todellisuuden realisaatio. Tuli vaan mieleen, että Anna Ahmatova taisi olla liian kova todellisuuden realisaatio, voimahahmo.

En ymmärtänyt. Mutta ajattelin kellaria.

Pois kävellessäni, mietin miltä tuntuisi poistua Pietarilaisen taidekoulun hengellisestä iltamasta tummenevaan iltaan, jäädä realisoituneena nojailemaan seinää vasten.

Muutamia vuosia sitten tapasin Sofiassa nuoren opiskelijan. Hän pyysi minua vuorelle. Siellä oli tällainen hengellinen piiri. Heidän gurunsa oli perustanut yhteisön Neuvostoaikana, uhmannut vallitsevaa järjestelmää ja saanut kärsiä. Mutta hän oli tuonut valon. Menimme vuorelle, jossa hengellinen piiri kokoontui. He pitivät voimistelu tapahtuman, jota seurasin itse sivusta. Pois lähtiessämme eteen avautui Sofia. Otin valokuvia. Matkatoverini kielsi ottamasta, ihmetteli mitä kuvaamista siinä on, nuhjuisessa ja saastaisessa kaupungissa. Kuvaisit luontoa, metsiä, puita.

Venäläisen taiteilijan kellarissa näin luontoa, metsiä, puita, vuoria.

En Ahmatovaa.

Enkä vieläkään tajua mitään realisaatioista. Onko runous todellisuuden realisaatio?

Mahdollinen puheenjohtaja

Avaan kotona valitutpalat syyskuu 2008. Mitä siellä lukee?

Olet Suomen suosituin runoilija. Minkä arvelet suosiosi syyksi?

Heli: Tämmöisessä maailmassa huumori on välttämätön pelastusrengas. Tiedän, että elämä on raadollinen ja että kirjailijan kuuluu siitä kirjoittaa, mutta minä en ole semmoinen kirjailija. Nykyrunoudessa on niin paljon kylmyyttä.

Mikä on runoilijan tehtävä?

Heli: Ymmärryksen lisääminen. Kun oppii ymmärtämään itseään, voi ymmärtää maailmaa.

Mitä pidät tyypillisimpänä luonteenpiirteenäsi?

Heli: olen helposti innostuva.

Mistä innostut?

Heli: Kieli on suuri rakkauteni.

Katoavat sanat

Usein havahdun siihen, että mielessä on sana mutta se on tyhjä. Viimeinen sellainen on "derive". Olen tullut tuntemaan sen lukemalla tyhjäpää kirjoja, jotka eivät opeta mitään kunnallispolitiikan todellisuudesta. Se tulo mieleeni on epäselvä. Tällä istumallakaan en tunne sen merkitystä. Pelkkä kuori, ilman sisältöä. Häpeällinen yöllinen retkeni internetin maailmassa päättyi tämän sanan luokse. Tiedän, että sen ympärille pyöri Ranskalaisten teinien retkeilyä ympärmaailmaa, mutta en osaa sanoa onko se varmasti juuri tämä sana. Yllättäen törmäilen nykyisin jatkuvasti taideteoksiin, joiden nimenä on tämä sana. Tässä esimerkki sävellys.

Mielestäni tällaisten sanojen käyttö etäännyttää tavallisia ihmisiä taiteen ympäriltä.

Sanoin eräälle lääkärille sanan biotaide ja kerroin esimerkkitapauksia teoksista. Siitä ilmiö oli todella naurettava ainakin esimerkkien valossa. Ne kuulostivat Siitä kolmasluokkalaisten kouluopetukselta. Ehe ehe, oli vastaus. Hän oli aiemmin sanonut, että hänen tulkitsemat vauvojen aivoista voisivat olla taidetta ja että taiteessa näkee paljon sellaista.

Hänelle runous oli tässä tapauksessa sitä, että kuva tuotti sellaista värien tai valöörien harmoniaa, joka sai hänet tuntemaan taiteen läsnäoloa. Kauneutta siis. Hän keskeytti työnsä, ei nähnyt kuvaa vaan ajatteli ja sanoi: Tämä on kaunista. Tämä on runoutta.

Sanoin, että biotaiteessa halutaan käsitellä eettisiä asioita. Tähän hän sanoi, että tavat joilla biotaide käsittelee niitä ovat käytännön lääketieteessä(en muista hänen käyttämää sanaa, mutta olkoon se "kaukaisia"epärealistisia")

Lisäksi hänen heittonsa ala-asteesta sai taiteen puuhastelun näyttämään hölmöltä siinä mielessä, että jo ala-asteella asiat tulevat selviksi, jotta tavallisten ihmisten ei tarvitse itsestään selvyyksiä enää uudestaan taidemuseossa opetella. Vähän sama asia, kuin taiteilijoiden ei tarvitse enää nähdä Van goghin tähtitaivasta tietääkseen sen.
""

Jäljittely eli mimiikka

On olemassa rikkaruohoja, jotka pystyvät muuntautumaan vierellä kasvavan viljalajikkeen kaltaiseksi: Pellon kitupellava (Camelina linicola) muistuttaa Kuitupellavaa (Linum usitatissimum) ohuen vartensa ja lehtiensä vuoksi.
Monet eläimet ja hyönteiset, jotka eivät ole myrkyllisiä pystyvät muuntautumaan ulkonäöltään samankaltaiseksi myrkyllisen lajin kanssa. Myrkyllistä Koralli- käärmettä (Micrurus frontalis) ei pysty erottamaan vale-Korallikäärmeestä (Simophis rhinostoma) elleivät ne ole rinnakkain. Monet kampelalajit pystyvät muuttamaan väriään. Meriantura eli kielikampela (Solea solea) pystyy muuntamaan nahkansa pintaan shakkilaudan ruudut, jos sen laittaa shakkilaudan päälle.
Kirjailija Roger Cailloisin ajattelua seuraten, kaikki tämä on taidetta (tai teatteria), josta ihmisen teot eivät erotu suurempiarvoisena.

Caillois lausuu kirjassaan Kivien kirjoitusta:’ Tuntuu kuin kivissä esiintyisi selvästi jotain täydellistä, sellaista mitä ei koskaan ole ollut keksinnöissä, käsien taidoissa, teollisuudessa tai mitään mitä sanalla sanoen olisi esiintynyt inhimillisissä teoissa tai vielä erikseen taiteen tuotannossa.’
’Lähes aina kiven lumous piilee sen yllätyksellisessä ja epätodennäköisessä silti luonnollisessa tavassa muistuttaa jotakin. Kivet hurmaavat puhtaalla itsevarmalla kauneudella, joka ei kysele lupaa.’(varastettua taidekritiikkiä)"

Voisiko YRL tehdä jotakin.

Miten paljon taidetta valuu hukkaan laiskuuden ja yliyrittämisen vuoksi. Me ei viitsitä liikkua kentällä.

Ennustava runous

Jäsen Räisänen pohti edellä runon muokkautumista ymmärrettäväksi julistaen aluksi että "Jos runo ei ole ymmärrettävä, tulisi sen olla sellainen, että jokainen lukija voisi muokata siitä ymmärrettävän." Jatketaan ajatuksen tarkentamista ottaen huomioon myös Räisäsen lisävaatimus 1, että hyvä ymmärrettävä runo toimii käytännössä.

Gurdjieffilaisen autopoetiikan mukaan ymmärrys on tiedon ja olemisen tasapainoa tahi dialektiikkaa laajenevissa kehissä. Kyseessä on kuitenkin ilmeisesti suomea laitapuolisesti taitava käännösvirhe, sillä tiedon ja olon tasapainoa sanotaan suomeksi tajuamiseksi eli hetki-tapahtumaksi, jossa-jolloin tieto oloistuu ns. ahaa-elämykseksi: "Ai tuotahan tuo runo tarkoitti! Ai että mä oon viksu kun tajusin, kyllä nyt on olo mukava!"

Tajuttava runous ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin ymmärrettävä runous, sillä tajuttava ja tajuava runous on jonomaisessa ajassa aina hermeneuttista eli entrooppista, termodynamiikan toisen pääsäännön kahlehtimaa jonomaista aikaa, joka tahmaa menneeseen. YRL, jonka ladonoviharteille vastuu Suomen runouden nykytulevaisuudesta ja sitä kautta sodasta ja rauhasta päällä maan on nyt yksin jäänyt, ei voi kunniatehtävässään takertua menneeseen, joten runon ymmärrettävyys tulee nyt määrittyä hermeneutiikatta.

Hermeneutiikan hiidenkirnuun putoaminen voidaan väistää tulkinnan lykkäämisellä ja tulkintaan takertumattomuudella.

Mutta jotta ei harpattaisi suosta vetelään, on myös luovuttava dialektis-dualistisesta tekstittäjä/teksti-lukija/tulkinta-apparaatti asetelmasta ymmärrettävyyden mittana ja otettava mukaan leikkiin gurdjieffilaisen autopoetiikan kolmas (ja neljäs). Jätettäköön se mitta siis silleensä Pariisin kellariin pölyyntymään, suomatta sille varsinkaan vastustamisen antamaa kitkavoimaa.

Jotta siis ymmärrettävä runous olisi käytännössä toimivaa, sen tulee olla ennustavaa runoutta. Itseään jatkuvasti toteuttava ennustus, ilmaistakseni Räisäsen ajatuksen tarkemmin. Ei ole tarpeen kantaa huolta ennustuksen tajuttavuudesta tai tajuttomuudesta, kunhan kiinnitetään huomio lykkäämiseen-takertumattomuuteen eli vältetään runon lykkimistä, ettei runon sukset mene ristiin niin että se kellahtaa nuoskaan turvalleen ja kiekaisee: "meinasin kaatua mutta onneksi ehdin heittäytyä". Tällöin ilmeinen kriteeri runon ymmärrettävyydelle on, että se on innoittunut, haltijoitunut, luontoontunut jne. eli tekniikan lumopauloista vapaa, mutta jotta ymmärrettävä runo olisi myös hyvä haltija, on sen täytettävä Hyvärisen Kymmenen käskyä.

Käytännössä ymmärrettävä runous kantakoon eettis-esteettisen vastuunsa siis niin, että kirjaston wiki- tai väkirunoja muokataan väellä niin, että huonot-rumat ennustukset karsitaan tai muokataan hyviksi-kauniiksi ja hyvien annetaan toteuttaa itseään.